Tenttu
2011-02-16, 17:10
Yleisradio valmistautuu aloittamaan teräväpiirtolähetykset huhtikuussa. Hd-lähetyksille tulee oma kanavansa.
Teräväpiirtokanavan avaaminen on parhaillaan Ylen hallintoneuvoston ennakkoarvioinnissa. Yle on valmistautunut siihen, että teräväpiirtoiset hd-lähetykset alkavat tänä keväänä ja mahdollisesti huhtikuussa.
Kanava starttaa, jos hallintoneuvosto hyväksyy palvelun ja jakeluoperaattorit ovat valmiita käynnistämään lähetykset.
Yle aikoo avata hd-lähetyksille oman kanavansa. Yle ei aio tuottaa kanavaan uutta ohjelmasisältöä. Teräväpiirtokanava on koostekanava TV1:n ja TV2:n ohjelmistoista.
Suunnitelmien mukaan kanava on kaikkien jakeluoperaattorien saatavilla ja katsojille ilmainen.
Teräväpiirtokanavalla Yle aikoo tänä keväänä näyttää muun muassa hiihdon MM-kisat, Tartu mikkiin –ohjelman, Kotikadun ja Musiikkitalon avajaiset.
Uusi rekka
hd-tuotantoon
Hd-lähetyksiä varten Yle on hankkinut uuden, ulkotuotantoyksikön. Kyseessä on 12 kameralla varustettu, nauhattomaan tekniikkaan perustuva rekka.
Yksikön tekniikka on Sony Nordicilta. Rekan korityöt on tehty Ruotsissa Groth Karossissa. Investointi maksaa noin viisi miljoonaa euroa.